Aikaa on taas kulunut hirveästi. Kuukausi on vaihtunut seuraavaan, työharjottelu on loppunut, muutto on lähempänä kun uskoisikaan, pian vuosikin on kulut hyvän alkamisesta.
Tosiaan, opintoihin liittyen tuo työharjottelu oli ja meni. Aika kului kuin syötävä, joka hetki tuli uutta ja ihmeellistä. Vaikka en pitkää aikaa niiden lasten kanssa ollut tai siinä talossa yleensä, huomasin kehitystä lapsissa, joissain jopa paljouden verran. Harjoittelu antoi paljon uusia ajatuksia ja jätti kyllä vähintäänkin positiivisen muiston, jos ei muuta.
Pian on aika kaupungin vaihdon, ja se minua jo hiukan kutkuttaa....pysyn kuitenkin normaaliin tapaani hyvin neutraalina ja pyrin kulkemaan päivän kerrallaan, turhaan hötkyämättä. Yhdessä päivässäkin kun on paljon elettävää ja hötkyiltävää. Esimerkiksi koulu/työ vie hyyyvin paljon, samoin kotityö ja uniaika, oma hyvinvointi - asiat jotka kuuluu jokapäiväiseen olemiseen.
En kuitenkaan aivan allekirjoita edella mainittua hötkyilölemättömyyttä, vaikka haluaisin, sillä olen mailman huonoimpia elämään ressailematta ja miettimättä tulevaa suunnitelmien kera.
Kirjoitan kyllä kohdan missä puhutaan 110% pyrkimyksestä siihen.
Se mistä otsikko ja ilo juontaa juurensa tähänkin postaukseen, tulee täysin tästä päivästä ja tämän päivän tapahtumista.
Aamulla starttaa auto kohti pääkaupunkia ja Allrightin avajaisia, vilkkuostokset jatkuivat eilisen epäonnen myötä. Tänään se kuitenkin onnistu ja kauniit välkyttimet sai omistajan ja lähdimme kohti kotia (hieman tietenkin kierrellen ja kaarrellen muita pikkuostoksia tehden ja
kevätauringosta nauttien). Asentaessa tuli sitten tietenkin väläys siitä mikä se mystinen unohtunut asia oli: relehän se unohtui ostaa. VOEI ** teki mieli sanoa. Arkeenko tässä on odotettava? No ei suinkaan kun isäni nerona otti tietokoneen eteensä ja näpytteli hetken, kertoi että Motonetistähän sellainen haetaan. Hop autoon ja hakemaan -> takaisin kotiin ja vilkut välkkyivät kun aina olisivatkin, kaunis räpse vain kävi.
Päivä pelastettu!
Kasailtiinpa sitten pyörä kasaan ja kaivelin varusteen päälle (mahtava tunne mahtavissa vaatteissa) ja lähdin.
Mittari se näytti ..289 ja bensa punaisella, mutta kotiin tullessa se olikin sitten lähes sata kilometriä vanhempi mittari ja tankkikaan ei ollut tyhjä - sikiääkö bensa ajaessa?
Kyllä sen huomaa nyt, että ajettu on. Meinaa hieman kädet olla väsyneet ja kroppa suorana. Kaipasinkin tätä tunnetta..
Sai tämän päivän ajona kyllä tangosta puristaa ja valppaana olla. Tuuli se vain pyöritti ja puhalsi niin, että kiviä sai melkein taskuun laittaa. Aurinkokin helli silmiä mukavasi, mutta valittaa en rupea. Kevätaurinko saa häikästä niin paljon kun haluaa!
Nyt toivotukset hyvään kevääseen!
